PALOKÄRKIPALKINTO JAETTIIN TÄNÄ VUONNA »
Jälleen ennätystarjonta vuosinäyttelyyn

STS:N vuosinäyttelyyn tarjottiin yli kaksituhatta teosta 789:ltä taiteilijalta. Tarjottujen teosten sisällössä mikään yksittäinen teema ei korostunut. Teokset olivat suuria, pieniä, vakavia, herkkiä, hilpeitä, hiljaisia, äänekkäitä. Tarjonnan yleinen taso oli hyvä, mikä kertoo taiteen koulutuksen lisääntymisestä viime vuosien aikana. Harrastajamaista tekemistä oli vähän. Eniten tarjottiin maalauksia, koko tarjonnasta yli puolet. Videoita, performansseja ja valokuvia tarjottiin prosentuaalisesti vähemmän kuin ns. perinteisiä taiteen lajeja, mutta ne ovat selvästi tulleet osaksi vuosinäyttelyn antia. Monien omaa tilaa vaativien tilateosten ja videoiden valintaan asettaa rajoituksia näyttelytila, jossa ei ole erillisiä pienempiä tiloja.

STS:n vuosinäyttely antaa laajan kuvan suomalaisesta nykytaiteesta, se ei ole kaikenkattava eikä sen tarvitse olla. Vuosinäyttely on tärkeä kanava taiteilijoille tuoda teoksiaan esille valtakunnallisesti. Tästä kertoo se, että näyttelyyn tarjottiin teoksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Se kertoo myös siitä, että taiteilijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut.

Suomen Taiteilijain 110:n vuosinäyttelyn jurytys tapahtui ensimmäisen kerran A4-kokoisilla kuvilla. Muistan kuinka itse vein kymmenen vuotta sitten ensimmäisiä veistoksiani Kyläsaaren Ingmannin jäätelötehtaan kellariin STS:n 100:n vuosinäyttelyn jurytykseen. Suuri teollisuushalli pursui eri kokoisia ja eri muotoisia paketteja. Nyt 2284 taideteosta oli pakattu 18 oranssiin mappiin STS:n kahvihuoneen sohvalle. Kuvilla tapahtuvaan jurytykseen taiteilijoiden on helpompi lähettää töitään ehdolle kuin teoksilla tapahtuvaan jurytykseen, mikä on myös lisännyt osaltaan tarjottujen teosten määrää. Puolensa kummallakin tavalla. Jurytyksen suhteen on joskus suunniteltu, että juryssä olisi vain kolme jäsentä. Laajempi jury on kuitenkin hyvä. Eri taiteen lajit poikkeavat kovasti toisistaan ja on hyvä, että juryssä on edustajat eri aloilta, jokaisen liiton ääni kuuluu.

Jokainen yhteisnäyttely on monen asian summa. Juryn tavoitteena oli valita tarjotuista teoksista mahdollisimman monipuolinen ja taiteellisesti hyvä näyttely. Kun näyttelyyn tarjotaan yli 2000 teosta ja tilaan mahtuu noin sata, on väistämätöntä, että monta hyvää taideteosta jää pois. Tarjotuista teoksista olisi voinut tehdä toisen näyttelyn tason kärsimättä. Lopputulos tulee olemaan enemmän tai vähemmän yllätys myös jurylle, sillä olemme nähneet teoksista kuvat, emme itse teoksia. Kuinka hyvin kuvat ovat kertoneet itse teoksesta, kuinka erilaiset teokset asettuvat yhteiseen tilaan, kuinka tila riittää, minkälaisen tunnelman kokonaisuus luo? Vastauksen saamme tammikuussa Taidehallissa, tervetuloa katsomaan tämänkertaista otosta suomalaisesta kuvataiteesta.

Nora Tapper
juryn puheenjohtaja
  etusivulle » | Pressitiedote »


www.taidehalli.fi »
Yleiskuva
Taiteilijat 2005 näyttelystä

Lisätietoja:

projektisihteeri

Taina Kokkonen
Suomen Taiteilijaseura
taina.kokkonen@artists.fi
p. 020 7432 721

Lehdistömateriaali:

tiedotus- ja markkinointivastaava
Saara Suojoki
Taidehalli
puh. 09-454 20613
saara.suojoki@taidehalli.fi

Avoinna:

ti, to, pe 11-18, ke 11-20
la-su 12-17, ma suljettu.

Pääsymaksut:

5 / 4 eur
alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Suomenkieliset opastukset sunnuntaisin klo 15.

Taidehalli, Nervanderinkatu 3
00100 Helsinki, p. 09-454 2060