Vapaaseen tarjontaan perustuvan NUORET2006 -näyttelyn taiteilijat on
valinnut jury, jonka jäsenet edustivat eri taidekouluja. Puheenjohtajana on
toiminut taidemaalari Janne Räisänen sekä jäseninä Eili Ikonen (Lahden
ammattikorkeakoulu, Taideinstituutti) ja Therese Sunngren (Svenska
Yrkeshögskolan, Uusikaarlepyy)
Suomen Taiteilijain 111. näyttelyyn tarjosi töitään 524 taiteilijaa. Yhteensä
tarjottuja töitä oli 1 526. Juryn puheenjohtajana toimineen Räisäsen mukaan
tarjonnan taso oli erinomainen ja skaala erittäin laaja. Näyttelyyn valittiin
lopulta 76 teosta. Näyttely painottuu maalauksiin, veistoksiin ja
videotaiteeseen, mutta nähtäville tulee myös valokuvia ja sekatekniikalla
toteutettuja teoksia. Juryn mukaan teokset ovat korkeatasoisesti toteutettuja,
herättävät ajatuksia ja myös viihdyttävät.
Suomen Taiteilijaseura on valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka
jäsenjärjestöjä ovat Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen
Kuvataidejärjestöjen Liitto, Suomen Taidegraafikot, Taidemaalariliitto,
Valokuvataiteilijoiden liitto ja kuvataiteen uusia alueita edustava Muu ry.
Taiteilijaseuran Nuoret -näyttely toteutetaan kolmen vuoden välein. Sen kanssa
vuorottelevat niin ikään vapaaseen tarjontaan perustuva perinteinen
vuosinäyttely, jossa ei ole ikärajaa, sekä Suomen taiteen triennaali, jossa
teokset ovat kuraattorin valitsemia.
Maecenas Kilta jakaa 6000 euron arvoisen palkinnon yhdelle tai jaettuna
useammalle Nuoret 2006-näyttelyn taiteilijalle.
|