Palokärki - palkinto
Suomen Taiteilijaseuran "Taiteilijat 2008-näyttelyn jury on päättänyt myöntää seuran Palokärki-palkinnon Emilia Ukkoselle (s. 1983). Emilia Ukkonen on valmistunut Kuvataideakatemian tila-aika-aikaosastolta vuonna 2008. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Näyttelyssä Ukkoselta on esillä videoteos "Omakuva" vuodelta 2007.
Jury perustelee valintaansa seuraavasti:
Emilia Ukkosen moniulotteinen videoteos on nuoren naisen roadmovie, jossa päähenkilö
liftaa maantiellä kohti jotain ”uutta ja parempaa”. Ukkonen käyttää teoksessaan onnistuneesti nuorisoelokuvan kliseitä ja kerronnan keinoja. Ironian ja epätoivon välimaastossa liikkuva teos herättää katsojassa ristiriitaisia tunteita pohtiessaan yksilön olemassaolon oikeutusta tässä ajassa, häviäjänä tai voittajana. Emilia Ukkonen on teoksessaan herkällä tavalla läsnä.
Emilia Ukkonen kertoo teoksestaan:
”Videoni Omakuva on teos odotuksista ja toiveista. Pienen kaupungin tyttö haluaa olla jotain. Tämä puoliomaelämänkerrallinen video kyseenalaistaa myös omien tekojeni motivaatioita. Miksi toimin niin kuin toimin? Jos väittäisin, että taidettani motivoivat ainoastaan korkeat ihanteet ja sanoisin tekeväni taidetta parantaakseni maailmaa, löytääkseni totuuden tai ratkaistakseni ihmisen eksistentiaalisia kysymyksiä, olisi se kovin naivia tai jopa tekopyhää ja valheellista. Taiteen tekemisen perusteena ovat usein sellaiset inhimilliset ominaisuudet kuin turhamaisuus, itsetehostuksen ja hyväksynnän tarve.
Haluan teoksessani Omakuva kuvata sellaista suomalaisuutta, jossa koemme, että kaikki on muualla hienompaa, parempaa ja suurempaa. Elämä on kuin ikuista harjoittelua ja yritystä, ilman mahdollisuutta päästä osoittamaan todellisia kykyjämme: miksi kukaan ei huomaa minussa piilevää neroutta? Teoksessa elämä on kurjaa laahustamista harmaudessa. Odotamme kesää, lomaa, eläkkeelle pääsyä tai sitä suurta läpimurtonäyttelyä New Yorkissa, hetkeä, jolloin elämämme todenteolla alkaa. Täytyy olla paikka, missä elämä on elämisen arvoista, jossa onni meitä odottaa.
Elämä on muualla, mutta missä? Lähtijä siirtyy paikasta toiseen, mutta elämä odottaa aina toisaalla.”
Lisätietoa taiteilijasta: http://www.emiliaukkonen.com/


